Teksti: Jutta Koivula

Uman uusi elämä europarlamentaarikkona

Uma Aaltonen koki melkoisen elämänmuutoksen viime keväänä, kun hän nousi vihreiden edustajan Heidi Hautalan varahenkilönä Euroopan parlamenttiin. Hautala valittiin eduskuntaan, ja hän luopui paikastaan Brysselissä. Uma joutui järjestämään elämänsä uuteen uskoon, sillä työmatkat Eurooppaan olivat edessä. Ainoa iso huoli oli se, mistä saada eläimille luotettava hoitaja poissaolopäiviksi.

Uma on tavoilleen uskollisesti ryhtynyt Brysselissäkin heti tuumasta toiseen, vaikka hänelle jäikin tällä erää vain vuosi edustajakautta. Seuraavat eurovaalit järjestetään nimittäin ensi toukokuussa. Niissä valitaan Suomesta enää 14 edustajaa, kun aiemmin suomalaisedustajia on ollut 16. Edustajien kokonaismäärä on ollut 626. Ensi vaaleissa mukaan tulee kymmenen uutta jäsenmaata ja edustajien kokonaismäärä nousee 732:een. Kun Romania ja Bulgaria liittyvät mukaan vuonna 2007, Suomelle jää enää 13 paikkaa. Kilpailu europarlamentaarikkojen paikoista siis kiristyy kaiken aikaa.

Euroopan parlamentin toimitiloja on sekä Brysselissä Belgian puolella että Strasbourgissa Ranskassa. Matka on suurin piirtein yhtä pitkä kuin matka Helsingistä Pietariin.

Jokaisesta kuukaudesta vietetään yksi täysistuntoviikko Strasbourgissa, mikä tietää valtavaa muuttorumbaa, kun sekä edustajat, heidän avustajansa että tarvittavat paperivuoret kuljetetaan paikasta toiseen. Koska kaikkia asioita ei välttämättä ehditä käsitellä Strasbourgin-viikoilla täysistunnoissa, myös Brysselissä on vuosittain noin kuusi mini-istuntoviikkoa.

Täysistunnot ovat julkisia ja keskustelua voi seurata omalla kielellä kuulokkeista. Yleisötilat ovat melko pienet, joten yleisö voi olla vain tunnin kerrallaan seuraamassa täysistuntoa. Täysistunnot myös televisioidaan, joten kuka tahansa voi katsoa niitä esimerkiksi internetin kautta. Myös valiokuntien ja muiden ryhmien kokoukset ovat julkisia.

Europarlamentaarikot työskentelevät maanantaista torstaihin tiiviisti, viikonlopuiksi palataan kotimaahan. Silloinkin ohjelmassa on hyvin usein erilaisia tilaisuuksia. Uma hoitaa silloin itse eläinperheensä, kirjoittaa ja lukee.

Töitä riittää aamusta iltaan

Viihtyminen miljoonakaupungissa ei ole sopeutuvalle ja kielitaitoiselle Umalle mikään ongelma.

- En ole edes ehtinyt miettiä, viihdynkö täällä vai enkö. Koko ajan on niin paljon tekemistä, etten ole ehtinyt miettimään tuollaista. Turistipäiviä ei ole vielä ollut yhtään.

- Olen ilman muuta ensi keväänä uudestaan ehdolla, koska haluan saada jotakin aikaiseksi ja olen päässyt hyvin töitten alkuun.

Uma on työssään keskittynyt tuttuihin teemoihinsa. Hän on ajanut avustajakoirien aseman virallistamista kaikissa EU-maissa. Monessa maissa avustajakoirien merkitystä ei ole vielä ymmärretty yhtä hyvin kuin meillä Pohjoismaissa. Avustajakoira suo monelle vammaiselle mahdollisuuden laajentaa elämänpiiriään merkittävästi.

Toinen Uman vahvasti ajamista asioista on MS-tautiin auttavan lääkkeen, betainterferonin, saatavuuden parantaminen kaikissa EU-maissa. Tämä asia koskettaa Umaa läheisesti, sillä hän itse sairastaa MS-tautia.

- Sain yllättävän nopeasti tänne tultuani tilaisuuden mietintöön vetoomusvaliokunnassa ja olen siitä iloinen. Avustaja klikkasi koneelta tilastot, kuinka paljon kollegat ovat laatineet raportteja – ja onnitteli.

- Tässäkin asiassa omasta aktiivisuus ja hyvä kielitaito auttavat saamaan tehtäviä. Minulla on tapana ottaa selvää, ottaa kantaa ja osallistua keskusteluihin.

Tärkeät valiokunnat

Valiokunnat ovat europarlamentaarikkojen eli meppien tärkein työkenttä. Niissä valmistellaan asioita ennen varsinaista päätöksentekoa.

Uma kuuluu kolmeen valiokuntaan, jotka ovat oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta (JURI), naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta (FEMM) sekä vetoomusvaliokunta (PETI), jossa hän on varajäsen. Hän kuuluu myös EU:n ja Viron väliseen parlamentaariseen sekavaliokuntaan, jonka tehtävänä on olla tukena Viron liittymisessä EU:n jäseneksi. Lisäksi Uma työskentelee parlamentaarikkojen vammaistyöryhmässä ja eläinten hyvinvointityöryhmässä.

Myönteinen ilmapiiri

Umalla on Brysselissä tukenaan kaksi avustajaa, jotka tekevät tärkeää taustatyötä, pitävät yhteyksiä eri suuntiin ja auttavat monissa käytännön asioissa, Ulriikka Aarnio ja Teemu Hanhineva.

Tampereelta kotoisin oleva Ulriikka puhuu sujuvaa ranskaa, sillä hän on ollut Ranskassa au-pairina. Hän oli aiemmin Heidi Hautalan avustajana, joten hän pystyi auttamaan Uman hyvin alkuun. Teemu puolestaan puhuu sujuvasti viroa.

- Uma ja Heidi osaavat yhtä lailla työllistää, mutta töitä minäkin tänne tulin tekemään,Ulriikka nauraa.

Uma kertoo, että monet europarlamentaarikot ovat hyvin tietoisia omasta asemastaan.

Joistakin maista tulee ihmisiä, jotka ovat niin erinomaisia, etteivät he voi esimerkiksi puhua siivoojille tai käydä kahvilla omien avustajiensa kanssa, mutta meillä juttu ja työ luistaa hyvin.