Karuselli

Kun olin lapsi en ikinä nähnytkään karusellia koristeellisine hevosineen. Kun pääsin ensimmäisiä kertaa Linnanmäelle olin liian vanha karusellihevosella ratsastamaan. Aikuisena tuuppasin lippujen maksajana sisarusteni lapsia kaikkia vuorollaan karuselliin ja katselin vesi kielellä, miten ihanasti musiikin tahtiin ne kulkivat ympäri ympäri ympäri. Kerran järjestin pari päiväkodillista lapsia erikoistapauksena Linnanmäen karuselliin huvipuiston jo päätettyä kautensa. Amerikkalaiselle tv-yhtiölle puisto avattiin nuorten ohjelman vaatimaa karusellikohtausta varten ja pari lapsista sai ainakin ikuisen annoksen saturatsukyytiä - uudelleen ja uudelleen aloitetusta kiertämisestä rupesi jo pää menemään pyörälle.
Huhtikuun aurinkoinen päivä Strasbourgissa tänä keväänä. Saan järjestettyä Euroopan parlamentin täysistuntoviikolla yhtenä iltapäivänä kahden tunnin oman ajan katsoakseni upean katedraalin ja sytyttääkseni kynttilöitä ihmisille ja eläimille, joita ei enää ole kuin muistoissa. Kun kuljen hotellilta herttaisesti nimettyä Lasten Leikkikatua torille päin, kuulen ihanaa musiikkia. Apua! Karuselli! Pakko pysähtyä lumoutuneena sen vierelle ja nauttia lasten naamoista, kun he ratsastavat mustilla ja ruskeilla ja valkoisilla runojen hevosilla, parilla kirahvilla ja elefantin vatsan sisällä. Ajattelen, että nyt on minun vuoroni. Kunhan vaan osaan lirkutella lipunmyyjälle, että tulen ulkomailta ja olen aina halunnut ratsastaa karusellihevosella.
Onneksi ranskani jo sujuu ettei tarvitse erikseen miettiä miten kiertelen ja kaartelen, jotta pääsisin lasten mukaan. Päätän kuitenkin etten pety, jos en pääse, katedraalia vartenhan sain pikku hetken itselleni.
Mutta loistava yllätys -jo kaukaa näen lippujen hinnat: lapset yksi euro, aikuiset kaksi!
Menen kysymään miten pitkään karuselli toimii tänään ja saan tietää että ehdin hyvin ensin kirkkoon, ajelut loppuvat vasta kuudelta, kello on puoli viisi.
Upea kirkko ei yhdellä käynnillä kulu ja päätän ottaa sen historiasta selvää ennen seuraavaa mahdollista visiittiä. Sytytän kynttilöitä ihmisille, jotka tavallaan ovat mukanani kaikkialla, koska heitä eivät maalliset matkat kahlitse. Ja sitten kuin huomaamatta sytytän mieleni ja muistojeni eläimille omat pienet lämpimät tulet. Joku voisi tuhahtaa: viedä nyt hevosia ja kissoja ja koiria ja kaneja ja vuohia hienoon katedraaliin – edes ajatuksissa. Mutta sinne he tulevat kanssani kuin kotiin.

Kuuntelen urkuja hetken ja lähden takaisin torille, jossa lapset kiertävät
ympyrää hevosillaan, kikattavat ja vaihtavat paikkoja. Madame myy hymyillen lipun, kun kerron että aion toteuttaa lapsuuden haaveen tänään täällä. Ja kun hän kylliksi lippuja myytyään tuleekin luoksemme kaikkien liput keräten, joudun lirkuttelemaan: Enkö saisi pitää lippua, voinko ostaa sen, tahtoisin säästää sen muistona, se olisi aina mukanani merkkinä siitä että lapsuuden haaveet toteutuvat.
Totta kai hän voi sen myydä, se on sitten kaksi euroa lisää. Mutta ensi kerralla kun tulette, saatte ajella ilmaiseksi, ja ottakaa kamera mukaan, niin minä otan kuvan muistoksi. Miten hän arvasi, että tulen uudelleen, täällä käy kai muitakin höpsöjä aikuisia.
Valitsen huolella ratsuni. En ota tummaruunikkoa enkä ota rautiasta, otan kaikkien taivashevosteni muistoksi valkoisen. Enkä ota ylös alas liikkuvaa vaan rauhallisen, joka seisoo paikallaan etujalat kohotettuina, pienen elefantin vieressä. Lempeä sen olla pitää ja hyvin käyttäytyvä, sen selässä voin tervehtiä elämäni hevoset, jotka lähtivät sateenkaaren tuolle puolen ja tarjoavat minulle kauniin muistojen matkaratsastuksen Euroopan sydämessä. Misty, Minkki ja Cappuccino kantavat minua niin kuin monet vuodet kantoivat.

Lapsuuden unelmat toteutuvat, se on totta. Muistan taas kuinka ratsastin lapsena tummaruunikkotyöhevosellamme Pekalla joen rantaa. Tultiin pellolta töistä, olin saanut harjoitella heinäharavalla rippeiden korjuuta. Nyt istuin valjaitten päällä, paarmat kiusasivat. Varjomme oli kuitenkin ihan niin kuin oikean ratsukon. Mansikat tuoksuivat ja haaveilin, että jos olisi
oikein satula, olisin oikea ratsastaja. Vuosien päästä ratsastin Mistyllä samaa joen penkkaa, minkki kirmaili vierellä. Minulla oli oikea ratsu, oikea satula ja uusi hevonen kasvamassa vierellä.
Valkoisen karusellihevosen selässä minulla oli taas kaikki hevoseni, varsasta saakka, oppimassa, opettamassa. Miten upea eläin! Muistonakin korvaamaton!
uma.aaltonen@pp.inet.fi