Lapset kasvaa – vuodet kuluu
Viimein toteutin toiveen ja lupauksen, kun heinäkuun alun viimeisellä Brysselin-viikolla allakkaan ilmestyi valiokuntien ja lobbaritapaamisten joukkoon yhtenä iltapäivänä ”TALLILLE ”.
Sain paikallisen suomalaisen hevosihmisen innostumaan visiitistä valtavalle myyntitallille ja liukkaasti karttaa seuraten löytyi etsimämme Nina Fagerström ja joukko muitakin suomalaisia hevosihmisiä. Ulkomailla nyt vaan on tällaista, huokaisemme, kun Nina näyttää oman käytävänsä kahdenkymmenen hevosen oloja. Kaikki hevoset katsovat halutessaan ikkunoistaan pihoihin, karsinat ovat isot ja valoisat, tyytyväisiä ammattilaisia myös karsinoissa.
”Kyllähän tämä on tehdas, hevoset tulevat tänne, niillä kisataan ja suoritukset videoidaan.
Ostajat tulevat mukavaan bisnesolohuoneeseen, jossa halutun hevosen video näytetään suurelta ruudulta, juodaan kahvia tai virvokkeita ja sitten katsotaan ja kokeillaan ehdokasta itseään. ”
Pihassa on valtava ympyränmuotoinen rakennus, jossa hevoset kulkevat vapaana suurissa pilttuissa, kevyt portti erottaa peräkkäin rauhallista käyntiä kulkevat hevoset toisistaan – suuntaa vaihdetaan ja kaikilla on tilaa ja taitoa kääntyä toiseen suuntaan. Merkillisiä virityksiä maalaisen silmälle, joka ei aina oikein ole pitänyt kävelytelinettäkään kovin hevosystävällisenä. Nojoo, sisällä on sitten vielä juoksumatto, jonka kaltevuutta voidaan säätää, että vastusta tulee lisää – tämä menee jo punttisalin puolelle.
Nina näyttää sitten auton, jolla hän lähtee kahdeksan hevosen kanssa kisoihin, mukana yksi hoitaja. Hirmuisen suuri kuorma-auto, jossa hevoset seisovat vinosti vierekkäin. Ne on lastattava oikeassa järjestyksessä kilpailuluokkien aikataulujen mukaan, sisään tullaan takaa ja ulos pääsee myös edestä. Talli pyörillä ja asuintilaa kolmelle!
Tulee vaan muistelujen paikka, eihän tämä Nina ole kuin parinkympin nuori nainen ja täällä sitä vaan ajellaan miljoonakuormia kuin rekkakuskit. Toinen auto on lyhyempi, mutta siihen liitetään melkein yhtä suuri traikku.
Ei tämmöisestä työpaikasta ole oikein helppoa palata Suomeen, jos hevoshommissa haluaisi jatkaa. Paitsi jos Vermon uudesta keskuksesta tulee ammattimaisesti jotain samanlaista, sitten ehkä.
Maailmalla on paljon nuoria suomalaisia töissä – ihan valtavasti hevosvastuuta harteillaan. Mistä se oppi tulee, että maailmalle kelpaa ja siellä pärjää?
Nina lähti heti ylioppilasjuhlien jälkeen Belgiaan töihin. Pikkulikasta alkaen isojen hevosten selässä – Jepa Idmanin luona kesät kuin intiaanilapset – enemmän hevosenselässä kuin omilla jaloillaan. Ratsastusta muitten hevosilla, monenlaisilla. Töitä ja töitä ja valtava into ratsastamiseen. Taito tulee sitä kautta, vastuuntunne vaivanpalkkana.
Ja sitten täytyy tietysti olla geeneissä hevososastonsa. Äiti ei varmasti ole koskaan kieltänyt hevosharrastusta, hevosammattia tai hevoselämää.
Kysyn ihan vaan kurillaan, käykö Nina fysioterapiassa, hierottaako selkää ja hartioita…
Oi kun ehtisi, joskus on selässä niin kipeä kohta että itkettää.
Tehtaassa saisi olla lakisääteiset fysioterapiat, ehdotan ja saan narun palkaksi: Kyllä täälläkin hevosille on kaikenlaista tarjolla…
uma.aaltonen@pp.inet.fi
kurkkaa myös www.uma-aaltonen.net