23.07.03
Kissan ja koiran
nahat
Eläinystävät ja
eläinsuojelujärjestöt ovat kampanjoineet Kaukoidän laajaa ja julmaa kesyjen
eläinten turkiskauppaa vastaan jo vuodesta 1997. Aasiassa koirat ja kissat teurastetaan julmasti tai
nyljetään elävinä ja käytäntöä väitetään kulttuuriperinteeksi.
USA kielsi kissan ja
koiran nahkojen ja niistä tehtyjen tuotteiden
tuonnin ja viennin jo marraskuussa 2000, kun kammottaviin teurastamoihin
ja varastoihin oli päästy tutustumaan ostajaksi tekeytymällä .
Turkikset on värjätty ja nimetty uudelleen, eikä
niiden alkuperästä saatu selvyyttä ennen kuin dna-testein. Ostajamaat olivat
USA, Venäjä ja useat EU-maat sekä tietämättömät turistit Kaukoidässä.
Julma totuus on, että Kiinassa, Thaimaassa ja
Filippiineillä nämä meille läheiset kotieläimet pyydystetään kaduilta ja
kujilta, kuljetetaan päiväkausia ilman ruokaa ja juomaa ja tilaa tapettaviksi
alkeellisiin oloihin brutaalein keinoin. Yli 2 miljoonaa kotieläintä ja
koditonta kulkulaista hirtetään tai riiputetaan kuonosta, verisuonet viilletään
auki ja eläin kuolee kivuliaasti.
The Humane Society
of the United States ryhtyi tiedottamaan eurooppalaisille tämän
kaupan julmuuksista ja vääryyksistä, kun USA:n markkinat aasialaisilta
sulkeutuivat. Tuotteille etsittiin ostajia EU-maista ja Venäjältä.
Tuloksena yhdeksän
EU-valtion maatalousministeriä lähestyi Euroopan komissiota marraskuussa
2002 pyytäen kieltoa kaupalle, joka
perustui kuluttajan huijaamiseen. Turkisten alkuperämerkinnöissä oli selvä
väärennös.
Suomi ei tukenut tätä
vetoomusta, jonka Ruotsi, Tanska, Saksa, Ranska, Italia, Kreikka, Hollanti,
Itävalta ja Englanti saivat aikaan. Viidestätoista EU-jäsenmaasta enemmistö
otti kantaa kauppaa vastaan juuri kuluttajan suojelemiseksi ostokselta, jota
hänen omatuntonsa ei sallisi, jos tuotteen alkuperä olisi tiedossa. Italia on
kansallisella lainsäädännöllä lopettanut kaupan.
Hellyttävät
koristekissat kiepillä pikkuvasussaan ovatkin oikean kissan täytettyjä nahkoja!
Koiranomistaja ei
varmaan ostaisi neljästä kultaisesta noutajasta tehtyä sängynpäällistä, jos ei
luulisi karvaa joksikin muuksi. Kukaan sivistynyt nainen ei pukeutuisi 40
saksanpaimenkoiranpennusta tehtyyn täyspitkään turkkiin. Nämä ovat vain
hajaesimerkkejä.
Tietämättä mitä pussissa on, koiranomistaja hankkii Thaimaassa
valmistettuja purutikkuja ja tarjoilee omalle koiralleen julmasti kiduttaen
tapettujen koirien nahkaa. Tutustu asiaan osoitteessa www.bandogcatfur.org .
Suomen Kennelliitto kerää elokuun loppuun
saakka nimiä, jotka ojennetaan maatalousministerille toivomuksella, että
suomalaiset voisivat kuulua tätä turkiskauppaa vastustavaan leiriin EU:ssa.
Voit tulostaa nimienkeruulistan osoitteesta www.kennelliitto.fi .
Jos haluat vaikuttaa
asiaan komission kautta, lähetä oma kannanottosi EU:n terveydestä ja kuluttajansuojasta vastaavalle komissaarille
osoitteella:
DAVID BYRNE
EU Comission
Rue de la Loi 200,
B-1049 Brussels
Kaikilla
EU-kansalaisilla on lupa asioida äidinkielellään EU:n portaikossa, mutta tein
oheisen vaihtoehdon englanniksi mikäli haluat käyttää komissaarille
tuttua kieltä.
Kiitos avustasi,
seurataan asian kulkua yhdessä.
uma.aaltonen@pp.inet.fi --- 050-3360111
Dear Mr. Byrne,
Please support all the efforts to ban the
import and export of cat and dog fur products and the sale of them . This is an
EU wide matter and concerns all of us as consumers and even more as friends and
companions of these domestic animals.
This trade is against our culture and besides
it is a massive consumer fraud.
We follow this issue closely in Finland and try
to convince our minister of agriculture to join the list of the 9 member states that have already voiced
their backing of the ban.
Thanking you in advance
allekirjoitus