Lapin Radio 3.9.03

Päivää Lapin radion kuulijat,

Tällä viikolla Euroopan parlamentin täysistunto on Ranskan Strasbourgissa, jossa syyskuun lopulla olemme poikkeuksellisesti vielä toisenkin rupeaman. Useimpien meppien mielestä Parlamentin työn hajoittaminen sekä Brysseliin että Strasbourgiin on turhaa, matkanteko monelle hidasta ja kahden valtavan rakennuskompleksin rakentaminen ja ylläpito tuhlausta. Eukkona kummastelen itse eniten sitä, että rekka-autot rahtaavat edustajien ja virkamiesten papereita kookkaissa peltilaatikoissa näiden kahden kaupungin väliä. Suomessa on puhuttu jo pitkään paperittomasta toimistosta, tyhjää paperia voisi säästää, metsääkin siinä samalla . Tiedonsiirron voisi hoitaa ilman paperien kuljetusta, kun on tietokoneet konttoreissa ja sylimikrot olkalaukussa ja laajatoimintaiset kommunikaattorit taskussa.
Byrokratia on kumminkin tuolla päin Eurooppaa juuttunut vanhoihin kuvioihinsa ja käytännöt muuttuvat hyvin hitaasti. Toisaalta tietokonevirukset todistavat toista, paras on sana paperilla, sitä ei mikään mato syö.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, myös parlamentin tietokoneissa tungeksivat monenmoiset roskapostit vaikka takuulla viimeisen tiedon mukaiset virustorjuntaohjelmat hyrräävät yötä päivää.
Suomalaisesta näkökulmasta katsoen plussaa oli , kun Vihreän ryhmän kokouksessa puheenjohtaja Daniel Cohn-Bendit ehdotti viime viikolla, että microsoftin maailmanlaajuista ylivoimaa pitäisi karsia siirtämällä Euroopan parlamentti LINUXin käyttäjäksi. Yhdet tausta-aivothan kuuluvat suomalaiselle Linus Thorvaldsille.
Tämän viikon kiistanalaisimpiin aiheisiin piti kuulua tietokoneella toteutettavien keksintöjen patentoitavuus, mutta asia siirtyy syyskuun toiselle istunnolle. Itse olen ohjelmistojen patentoinnin vastustaja vihreän ryhmän järjestämien keväisten seminaarien vankan tietopaketin vuoksi. Pienet yrittäjät tahtovat tehdä töitä eivätkä käydä oikeutta, mikä on patentoinnin vääjäämätön seuraus jenkkimalliin.
Yksinkertaisesti asian sanoi linux- henkinen nettiguru USA:sta:
Beethoven ei olisi säveltänyt yhtään teosta, jos joku olisi ennen häntä keksinyt patentoida kaksi vierekkäistä nuottia.—--

EU:n perustuslakiluonnos on tämän viikon isojuttu, käsittelyssä samanaikaisesti Suomen eduskunnassa jossa edeltäjäni Heidi Hautala pitää vihreitten ryhmäpuheenvuoron.

Kiinnostuneena odotan tällä viikolla keskustelua asetuksesta sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta EU:n alueella. Vapaa liikkuvuus on vain sana, jos eivät unionin kansalaisten kotimaassaan nauttimat sosiaali-edut tulekaan mukana uuteen kotimaahan. Rajatyöntekijöitten oikeuksia käsitellään, vammaisten sosiaaliturvaa valtiosta toiseen muutettaessa käsitellään, työttömyysturvan jatkuvuutta maasta toiseen käsitellään.

Lisäksi tänä vammaisten nimikkovuonna tärkeä asiakokonaisuus on komission tiedonanto YK:n asiakirjasta vammaisten oikeuksien ja ihmisarvon edistämiseksi ja suojelemiseksi. EU-direktiivi asiasta puuttuu vielä.
Mietintö Ihmisoikeuksista maailmassa v 2002 vaatii EU:ta pitämään ihmisoikeudet kärjessä kolmansien maiden kanssa tehtävissä sopimuksissa.

Hurja määrä mielenkiintoista keskustelua ja äänestykset täyttävät istuntopäivät, jos oikein työmyyrä haluaa olla, saa aktiivisesti puuhata aamukahdeksasta puoleenyöhön. Vielä yksi tärkeä aihe:
Vähemmistökielet EU:ssa koskettaa tietysti suomen ja vielä enemmän saamenpuhujia.

Jos jotain yhteistä kaikilla istuntoviikoilla on , se on tiedon yltäkylläisyys ja ajan rajallisuus.
Jos kiinnostut viikon aiheista, katso internetistä www.europarl.eu.int/agenda/fi
Pääset mukaan töihin myös oma kotisivuni kautta www.uma-aaltonen.net-
tai yksinkertaisesta hakupalvelimista.

Toivotan teille kaikille hyvää syksyä ja hienoa ruskaa, kun nyt jo sääkartat kertovat räntäsateesta Lapissa….