Europarlamentaarikko Uma Aaltonen Vammaisten parlamentissa 10.11.2003:

JULKISISSA HANKINNOISSA ON KYSE MYÖS VAMMAISTEN OIKEUKSISTA

Brysselissä Euroopan parlamentin tiloissa kokoontuu 10 ja 11. marraskuuta vammaisten vuoden päätapahtumaan 300 vammaisjärjestöjen edustajaa EU:n nykyisistä ja tulevista jäsenmaista. Edellisen kerran vastaava tapahtui kymmenen vuotta sitten, ja hitaasti mutta varmasti vammaisten asemaan on tullut korjausta. Puutteita on silti vielä paljon. Istunnossa puhui maanantaina muutama talon omasta väestä, Uma Aaltonen oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnan puolesta.

- Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto käyvät parhaillaan sovitteluneuvotteluja kahdesta julkisiin hankintoihin liittyvästä direktiiviesityksestä, jotka Euroopan komissio antoi toukokuussa vuonna 2000. Toinen direktiiveistä kattaa julkiset rakennushankinnat sekä tavara- ja palveluhankinnat. Toisessa on puolestaan kysymys vesi- ja energiahuollon palveluista sekä liikenne- ja postipalveluista, molemmat koskettavat läheisesti myös vammaisia EU-kansalaisia, sanoi Aaltonen.

Kyse on Aaltosen mielestä keskeisesti demokratiasta ja täysimääräisistä kansalaisoikeuksista.

- Jos katson asiaa vaikkapa Suomen näkökulmasta, voin perustellusti sanoa, että näissä kahdessa direktiivissä päätetään merkittävällä tavalla varsinkin kunnallisen päätösvallan tosiasiallisesta laajuudesta. Lopputulos vaikuttaa suoraan mahdollisuuksiin aktiivisesti parantaa vammaisten asemaa ja toimintaedellytyksiä.

Aaltonen on parlamentin jäsenenä edustanut parlamentin vihreää ryhmää sovitteluneuvotteluissa parlamentin, neuvoston ja komission välillä.

- Olen etuoikeutettu voidessani omasta vaativasta sairaudestani huolimatta tehdä täyttä työpäivää täällä Euroopan parlamentissa. Samalla voin antaa täällä myrskyn silmässä oman panokseni niiden puolesta, joiden asioista tiedän omakohtaisesti paljon, sanoo Aaltonen.

Vammaisten ja heidän täysimääräisten kansalaisoikeuksiensa toteutumisen kannalta direktiiveissä ratkaistaan kaksi tärkeää asiaa, joita myös vammaisjärjestöt ovat tehokkaasti ajaneet. Ensinnäkin missä laajuudessa julkiset viranomaiset huomioivat vammaisten erityistarpeet esimerkiksi rakentamisessa, ympäristön suunnittelussa sekä liikennepalveluissa, kun he tekevät ratkaisun useamman eri tarjouksen välillä. Toinen direktiivi koskee tuotantomenetelmiin liittyviä arviointiperusteita.

Ensimmäisen osalta näyttäisi siltä, että parlamentti ja neuvosto olisivat pääsemässä sopimukseen. Lopputulos ei ehkä ole aivan sitä mitä olisimme toivoneet, mutta Aaltosen mukaan huonomminkin olisi voinut käydä. Toisesta direktiivistä ei vielä ole päästy yhteisymmärrykseen.

Vammaisten parlamentti, The European Parliament of Disabled People (EPDP), järjestetään Euroopan parlamentissa Brysselissä ma-ti 10.-11.11. Suomea parlamentissa edustavat Sergius COLLIANDER, Kalle KÖNKKÖLÄ, Pirkko MAHLAMÄKI, Pekka TUOMINEN ja Ulla TOPI. Tilaisuus tuo yhteen 200 vammaisedustajaa ympäri Eurooppaa 28 eri maasta, ja se liittyy Euroopan vammaisten vuoteen 2003. Vammaisten parlamentin on tarkoitus muodostua vammaisliikkeen virstanpylvääksi erityisesti tulevia eurovaaleja ajatellen.

Varsinaisista europarlamentaarikoista molempien päivien täysistunnoissa puhumaan pääsee noin 12, joista Vihreät/EVA -ryhmään kuuluu 3 - suomalainen Uma Aaltonen mukaanluettuna. Aaltonen puhuu tilaisuudessa parlamentin oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnan puolesta.

Lisätietoja antaa Euroopan parlamentin jäsen Uma Aaltonen p. 050 336 01 11.