Europarlamentaarikko Uma Aaltonen täysistunnossa maanantai-iltana 17.11.2003:
VOIKO VUOSI MUUTTAA PÄIVÄN?
Kysyi Uma Aaltonen, kun komission julkilausuma Euroopan vammaisten vuodesta esiteltiin parlamentille täysistunnossa Strasbourgissa maanantai-iltana 17.11. Uma Aaltosen (Vihreät/EVA) mukaan nyt on aika summata tulokset: onko vuoden aikana saatu aikaan jotain todella konkreettista vammaisen ihmisen arkipäivään ja elämänlaatuun vaikuttavaa? Aaltonen myös peräänkuuluttaa vammaisten erityistarpeiden huomioimista päätettäessä julkisista hankinnoista.
- Toivoisin, että tästä vuodesta jäisi pysyviä muutoksia vammaisten ihmisten arjessa pärjäämiseen. Hyvänä esimerkkinä olisivat koko unionin alueella avustajakoirat, jotka tuovat teknisten apuvälineiden ohella näkö-, kuulo- ja liikuntaesteisille sekä sosiaalista, koulutuksellista että ammatillista tilaa, sanoo Aaltonen.
Aaltonen myös kiitti parlamentin täysistuntoa seurannutta kreikkalaiskomissaari Anna Diamantopoulouta tämän vilpittömästä kiinnostuksesta ja kannustuksesta nimenomaan avustajakoirien statuksen nostamisessa. Aaltonen on kuluvan vuoden aikana tehnyt jo useampia aloitteita avustajakoirien aseman parantamiseksi ja vakiinnuttamiseksi Euroopassa.
Aaltosen mukaan vammaisten vuoden suuremmissa linjoissa on kysymys ennen kaikkea siitä, kuinka saada saavutettavuus, syrjimättömyys ja vammaisten täydet oikeudet mukaan politiikan kaikille tasoille. Uma Aaltonen edustaa Euroopan parlamenttia parlamentin ja ministerineuvoston välillä käytävissä sovitteluneuvotteluissa julkisten hankintojen direktiiveistä, jotka ovat juuri nyt ratkaisuvaiheessaan.
- Julkisissa hankinnoissa on vammaisten kannalta kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin missä laajuudessa julkiset viranomaiset voivat ottaa huomioon vammaisten erityistarpeet esimerkiksi rakentamisen ja muun fyysisen ympäristön suunnittelun sekä liikenne- ja muiden palvelujen kehittämisen osalta, kun he tekevät ratkaisun useamman eri tarjouksen välillä. Toinen olennaisista kysymyksistä on yhä avoimena oleva tuotantomenetelmien kriteerit ja arviointiperusteet, kertoo Aaltonen.
Kyse on Aaltosen mielestä demokratiasta: näissä kahdessa direktiivissä päätetään merkittävällä tavalla kunnallisen päätösvallan tosiasiallisesta laajuudesta.
Aaltonen muistuttaa, että myös uusi perustuslakiluonnos sisältää sen vaaran, että terveydenhuolto ja muut sosiaalipalvelut avattaisiin kilpailulle.
- Kuinka silloin käy vammaisten erityistarpeiden? kysyy Aaltonen.
Lisätietoja antaa Euroopan parlamentin jäsen Uma Aaltonen p. 050 336 01 11.