Tiedote 20.8.03

Euroopan parlamentin loma loppuu kohdaltani huomenna, kun lähden Brysseliin tavatakseni siellä vierailevat Invalidiliiton ja Näkövammaisten keskusliiton nuorisomatkalaiset. He aloittivat matkan teon bussilla viime sunnuntaina ja meillä on treffit parlamentissa kun he tutustuvat normaalin opastetun kierroksen verran itse taloon. Sitten siirrymme iltapalalle esteettömään ruokapaikkaan, mikä ei olekaan ihan helppo löytää. Bryssel on esteettömyyttä toivovalle liikkujalle aika vaativa kaupunki, sen on parlamentin Disability Intergroup testannut ja paperille kirjannut.

Mutta ei vammaisten vuosi ole muuallakaan lisännyt esteellisten hemmottelua. Päätöksiä tehdään onneksi vuoden hoputtamana jopa omassa kotikaupungissani Lohjalla. (www.lohja.fi)

Varsinainen testi Brysselille tulee olemaan vuoden kohokohdaksi järjestetty marraskuinen Vammaisten parlamentti, jolloin tavallista enemmän tarvitaan tasa-arvoista palvelua . (www.eypd2003.org)

Omaa lomaani on täplittänyt osallistuminen Eurooppalainen Suomi ry:n kampanjaan ” EU-naapurit Suomi-Viro”. Oli virkistävää valistajana huomata, että parhaiten tieto poistaa ennakkoluuloja, ihmisten mielikuvat voivat muuttua kielteisistä tasapuolisiksi tai myönteisiksi vain tosiasioita tutkimalla.

Ilahduttavan paljon Suomessa asuvia ja opiskelevia virolaisia on tullut vaihtamaan mielipiteitä ja heidän kantansa ovat saattaneet muuttua rajustikin puolentunnin palaverin jälkeen. Turussa fysioterapeutiksi opiskeleva nuori nainen lauhtui jyrkästä EU-vastustajasta harkitsevaksi kannattajaksi puhuttuaan eläkkeellä olevan virolaisen kansanedustajan Vello Saatpalun kanssa. Veteraanipoliitikko halusi osallistua naapuri-kampanjaan, kun matka Tallinnasta on niin vaivaton ja aihe hänelle läheinen. Kokemus teki vaikutuksen nuoreen opiskelijaan, joka keräsi tarjolla olleet julkaisut mukaansa ja uskoi vakuuttavansa ikätovereitaan asiatiedolla.

Helteisen kesän kunniaksi oli hauska jakaa toritapahtumissa komission julkaisemaa ”Ympäristösalaisuuksia” – lasten mieluista ”Kettukirjaa” ja tasa-arvoteeman Naiset 96 päivänkakkarakorttia, jonka halutessasi saat klikkaamalla esille oheista kuvaa.

Työ jatkuu valiokuntaviikkona ensi maanantaista ja syyskuussa kokoonnutaan kahdesti täysistuntoon Strasbourgiin. Aika on kortilla, mutta työ on yhä enemmän innostavaa ja kiinnostavaa. FEMM,JURI ja PETI odottavat Brysselissä!

lisätietoja
Uma Aaltonen
050-3360111-
www.uma-aaltonen.net